Emme tarkista arvosteluissa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä, sillä arvostelut ovat arvostelijoiden omia mielipiteitä. Arvostelu voi kuitenkin saada Varmennettu-merkinnän, jos pystymme todentamaan, että arvostelun kirjoittaja on asioinut yrityksen kanssa. Lue lisää

Alustan luotettavuuden varmistamiseksi kaikkien arvostelujen – varmennettujen ja varmentamattomien – on läpäistävä automaattinen seulonta, joka on käynnissä kellon ympäri. Järjestelmä tunnistaa ja poistaa ohjeistustemme vastaisen sisällön – myös arvostelut, jotka eivät perustu aitoon asiointiin. Tiedostamme, että asiattomia arvosteluja saattaa tästä huolimatta päästä läpi. Voit tehdä meille ilmoituksen mistä tahansa arvostelusta, jonka uskot jääneen meiltä huomaamatta. Lue lisää

Arvostelun yhteenveto

Luotu tekoälyllä viimeaikaisten arvostelujen perusteella

Huomioiden 84 arviota, useimmat arvostelijat olivat pettyneet yleiseen kokemukseensa. Asiakkaat kokevat usein toimituspalvelun olevan epäluotettava, sillä tilaukset saapuvat myöhässä tai kylminä, ja kuljettajat saattavat toimittaa ne väärään paikkaan tai ne saattavat kadota. Monet ovat myös tyytymättömiä asiakaspalveluun, jota pidetään hyödyttömänä ja epäkohteliaana, ja he kokevat, että heidän ongelmiaan ei ratkaista tai heitä syytetään niistä. Lisäksi tuotteissa on ollut ongelmia, kuten puuttuvia tai pilaantuneita tuotteita, ja hyvityskäytäntöä pidetään riittämättömänä, sillä asiakkaat saavat usein vain pieniä korvauksia suurista menetyksistä. Vaikka yleinen mielipide on negatiivinen, jotkut asiakkaat ovat kuitenkin kokeneet palvelun toimivan hyvin ja tilaukset saapuvan ajallaan ja laadukkaina.

Useimmin mainitut

Delivery service

Arvioijat mainitsevat negatiivista palautetta toimituspalveluista, ja monet kuluttajat raportoivat ruoan... Näytä lisää

Order

Kuluttajat ovat tyytymättömiä tilauksiin, ja monet raportoivat, että tilaukset ovat usein myöhässä, kylmiä... Näytä lisää

Customer service

Arvioijat korostavat negatiivisia näkökohtia asiakaspalvelusta, kuvailen sitä surkeaksi, hitaaksi ja... Näytä lisää

Product

Käyttäjät kuvaavat negatiivisia vuorovaikutuksia tuotteiden kanssa, ja monet raportoivat toistuvasti... Näytä lisää

Refund

Asiakkaat ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä hyvityskäytäntöihin, sillä monet raportoivat, etteivät saaneet... Näytä lisää

Tämän yhteenvedon taustalla olevat arvostelut

Saanut 1/5 tähteä

Valitettavasti Wolt entisessä loistossaan on mennyttä! Aivan hirveetä shaibaa nykyään, mutta oma selkäranka katkesi kun tilausta ei toimitettu, mutta se ilmoitettiin toimitetuksi ja veloitettiin. Kusk... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Wolt oli ennen hyvä… Nykyään arvioidut toimitusajat menee ihan reisille, ajastetut tilaukset saapuu milloin sattuu, varmaan viimeisestä viidestä tilauksesta puuttunut jokin tuote, Wolt Marketista tila... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Sovellus ei toimi eli kaikki hyvitys-ja korvauspyynnöt ruokakauppatilauksissa jäävät huomioimatta. Asiakaspalvelu valehtelee minkä ehtii ja vaikka lähettää kuvakaappaukset, joissa kaikki tehdyt pyynnö... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Tilasin KFCn salaatin ja pirtelön. Salaatti oli aivan erilainen mitä kuvissa mainostetaan (mainoksessa kulho täysi, mutta todellisuudessa pohja tuskin peittyi) ja pirtelö väärä. Valittaessani asiasta... Näytä lisää


Yrityksen tiedot

  1. Takeaway-palvelu
  2. Online-kotiinkuljetuspalvelu

Erilaisten ulkoisten lähteiden tuottama tieto

Wolt is the one app for discovering and getting great food in your city. Find the best restaurants in town, send your order with a couple clicks only. Choose between delivery, picking it up yourself or eating at the table.


Yhteystiedot

  • Mannerheimvägen 50, 00260, Helsingfors, Suomi

  • wolt.fi

1,2

Huono

TrustScore 1/5 tähteä

444 arvostelua

5 tähteä
4 tähteä
3 tähteä
2 tähteä
1 tähti

Ei ole aiemmin pyytänyt arvosteluja

Tämä yritys ei ole pyytänyt asiakkailtaan arvosteluja, joten arvostelut eivät välttämättä anna kattavaa kokonaiskuvaa

Kuinka tämä yritys käyttää Trustpilotia

Tutustu arvostelujen ja arvosanojen lähteisiin, pisteytykseen ja moderointiin.

Yritykset eivät saa tarjota kannustimia tai maksaa arvostelujen piilottamisesta Trustpilotissa. Arvostelut ovat yksittäisten käyttäjien mielipiteitä, eivät Trustpilotin. Lue lisää

Saanut 1/5 tähteä

Vältä kaikin keinoin

Eivät korvaa vauroituneina toimitettuja tuotteita vaikka kuvat yksiselitteisesti todistavat tilanteen. Asiakaspalvelu surkea ja jopa töykeä. Liiketoiminta perustuu sekä asiakkaiden että työntekijöiden hyväksikäyttöön.

1. helmikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Turhaa odottelua

Turhaa odottelua. Jo monta kertaa tilaus "muka toimitettu" vaan ei tullut. Aina pahoitellaan kun tosiaan selkeä kuskin moka/syö itse? Ja heitellään rahat takaisin. Eipä korvaa sitä, että odottelet jopa 2h,kun joudut tekemään sitten uuden tilauksen. Potkuja ei tällaisille kuskeille anneta, vaikka sama toistuu, eikä kuski ole ollut osoitteessa päinkään.

25. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Tilini poistettu

Siis aivan järjetön kuljetusyhtiö, tilasin aterian, kuski oli myöhässä yli puolituntia, ruoka aivan jääkylmää päätin antaa palautteen kuljetuksesta ja kerroin ongelmasta. Asiakaspalvelija palautti 8.40 euroa 30 euron tilauksesta mainitsin asiasta että aika järjetöntä että kuljetus oli aivan aliluokkaista ja epäpätevää että kuski ei selkeästi pitänyt ruokaa lämpökassissa ja antavat 8€ hyvitystä niin sulkivat tilini missä nämä palautukset olivat. Mistä lähtien asiakaspalvelijat on saaneet mielivaltaisesti sulkea tilejä tuollalailla ilman minkäänlaisia perusteluja.

22. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Taas ajettiin sähkömopolla vastaan…

Taas ajettiin sähkömopolla vastaan jalkakäytävällä Woltkuskin toimesta. Hiekka vaan pölisi ja nämä tuovat pienhiukkaspäästöt jalankulkijoille hetkinä kun ei autoja ole. Painukaa idiootit ulkomaanpellet vittuun Suomesta jalankulkijoiden arkea pilaamasta ja viekää Miki Kuusi mukanne!

18. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

2 viimeisintä tilausta ovat menneet…

2 viimeisintä tilausta ovat menneet aivan pieleen, viimeksi kuski antoi pihalla lähetykseni suoraan uhdelle sekakäyttäjä jengin ihmiselle. Tämänkertainen tilaus oli usein tilaamani ja paikankin päällä syömäni kiinalainen buffa joka on kiireiselle hyvä, nyt seurasin että muutamassa minuutissa tilaukseni oli valmis niin kuin laskinkin. Tilaustasi kuljetetaan, joopa, kello näytti 26min sitten se olikin 28 minuuttia sitten aika väheni mutta juuttui 7 minuuttiin, 6 minuuttiin ja taas 7 minuuttiin ja kun kolme varttia oli kulunut peruin tilauksen ei kuulemma voi sanoi Wolt, aivan sama voiko mutta rahojen tulee näkyä tilillä. Niin, matka ravintolasta kotiini on siis 2,6km.

17. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Vain osittain hyvitetty

Pizza-tilaukseni tuhoutui ja kastui likaisessa lumessa, koska kuljettaja liukastui jäällä oveni edessä. Pizzat eivät olleet enää syömäkelpoisia. Otettuani kuvia Woltin asiakaspalvelua varten jouduin heittämään ne pois. Täyden hyvityksen tai uuden toimituksen sijaan sain vain osan summasta takaisin maksutapaani, sekä naurettavat 2 euroa Wolt-krediittejä. Ei pahaa sanaa kuljettajalle! Onnettomuuksia sattuu, ja onneksi hän ei loukkaantunut. Olen vain vihainen siitä, että menetin rahaa epäonnistuneen toimituksen takia. Ensi kerralla mietin kahdesti tai kolmesti, ennen kuin tilaan mitään talvella, ja onko minulla varaa lahjoituksiin tälle yritykselle.

4. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Vuosia tilasin woltilla

Ollut vuosia wolt+ tilaaja, mutta nyt tuli mitta täyteen ja loppuu woltin käyttö. Joka ikinen tilaus on reilusti myöhässä johtuen lähinnä siitä, että kuljettaja haalii monta tilausta kerralla, vaikka toimituskohteet olisivat täysin eri suunnissa. Sitten lisäksi vielä sekoilevat 15min jokaisessa osoitteessa etsien oikeaa ovea. Tänään taas 25min toimitusaika olikin 85min. Ruoka täysin kylmää ja märkää mössöä. Ja korvaus tosta sekoilusta on 8e wolt kreditteinä.

4. tammikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Wolt market. Älkää ikinä sortuko

Tilailin pakaste pizzaa ja jäätelöä eikä wolt ilmeisimmin tunne käsitettä kylmäketju joka lain mukaan varmistaa tuotteen syömäkelpoisuuden. Ja oikeastaan yhden ainoaa tilausta ei ole mennyt yritetyllä tavalla. Tuotteita korvataan puolen hinnan tuotteilla ja varastetaan loppu rahat yms... varokaa

5. joulukuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Antaisin vähemmän kuin 1/5 jos mahdollista!

Wolt+ pelkkää harhaanjohtamista ja huijausta. Luvataan alennuksia, joita ei sitten olekkaan, kun menee tilaamaan. Asiakaspalvelusta kerrotaan, että ainesosat loppuneet ja ravintola tästä syystä "piilottaneet" tarjoukset, kuitenkin nämä kyseiset tuotteet löytyvät normaalihinnoilla, joten ei ole kyse ainesosista. Irtisanoin Wolt+ välittömästi ja kannattaa muidenkin näin harkita toimivan. Lisäksi toimitukset jatkuvasti myöhässä eikä oteta mitään vastuuta kylmästä ruoasta. Toimitusajat sovelluksessa pitenee itsestään jatkuvasti, ensin luvattu 10 min ja 10 mkn päästä taas 15min jne. Lopulta ruoka tulee tunnin myöhässä ja kylmää. Myöskään ruoan toimittajat eivät osaa lukea selvää suomea ohjeista, että esim. miten pääsee rappukäytävään.

22. marraskuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Pas#a ja kallis firma

Pas#a ja kallis firma. Wolt kuskit ovat usein intialaisia ja heillä on aina joku ongelma joko perille löytämisessä tai suomen kielen kanssa tai molempia. Ohjeet ovat selkeät eivätkä tunnu ikinä lukevan niitä ja menee vääriin paikkoihin ja merkitsee tilauksen toimitetuksi vaikka ei ole vielä toimitettu. Asiakaspalvelu täyttä pas#aa.

20. marraskuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Nyt riitti Woltin käyttö

Nyt riitti Woltin käyttö. Ruoat toimitetaan todella reippaasti myöhässä ja kylminä. Vähän pahoitellaan ja ehkä muutama roponen hyvitetään. Riistofirma, joka kusettaa niin asiakkaitaan kuin ”työntekijöitään”. Ruoka on hygieniatuote jos mikä ja laadun tulee olla kohdallaan. Jos ruoka odottaa kuljetusta tunnin tiskillä huoneenlämmössä, täyttyykö laatuvaatimukset tällöin. Ei.

9. marraskuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Lahjakortit katoavat krediiteistä

Kannattaa olla tarkkana lahjakorttien kanssa. Tilasin itselleni Wolt lahjakorttikaupasta krediittejä syyskuun alussa. En ollut käyttänyt niitä euroakaan, kun ne yhtäkkiä olivat kadonneet krediiteistäni. Asiakaspalvelu pahoitteli chätissä tilannettani ja väitti, että ko. lahjakorttini on ollut voimassa vain 1kk:n. Wolt gift card shopin käyttöehdoissa lukee kuitenkin selkeästi, että lahjakortit ovat voimassa 12kk. Jäivät selvittelemään tilannetta… Huijausta & varkaus.

20. lokakuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Tilaukset valitettavasti jatkuvasti…

Tilaukset valitettavasti jatkuvasti reilusti myöhässä, mielestäni asiakaslupaus ei nykyisellään täyty.

Ruoka tullessaan haaleaa/kylmää, pakasteet kauppatilauksissa sulaneita saapuneina.

Lähettikumppaneiden toiminta amatöörien varassa, tilaukset mennyt läheteillä sekaisin. Eivät löydä perille.

Ammattitaidottomuus paistaa toiminnasta, ja heittää kyse alaisen kuvan woltin toiminnasta koska lähettikumppani edustaa myös wolttia.

15. lokakuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Puolet tilauksesta väärin

Tilasin wolt aplikaatiosta triplajuustoaterian kokis zerolla ja ranskalaisilla, lisukkeeksi otin donitsin. Donitsi ei saapunut ja kokis ei ollut zeroa. Tilauksessa kesti yli puolituntia, vaikka toimitusaika oli 20 minuuttia. Tämä oli toinen ja viimeinen kerta kuin tilaan woltista, sillä ekalla kerralla ei sapunut puoliakaan tilauksestani.

6. lokakuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Tilasin currykanaa ranskalaisilla

Tilasin currykanaa ranskalaisilla, ilman salaatta ja zero colan. En saanut mitään tuotetta minkä tilasin, joka on jo uskomatonta sinänsä... mutta korvauksena en saanut edes uutena toimituksena alunperin tilaamiani tuotteita ja jouduin vielä viettämään 1h,30min heidän kanssaan asiakaspalvelun chatissä. ilmeisesti asiakkaalle ei tarvitse toimittaa tilattuja ja maksettuja tuotteita saati antaa asiallista korvausta ajan menetyksestä

3. lokakuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Tilasin woltin kautta hampurilaisen ja…

Tilasin woltin kautta hampurilaisen ja ranskalaiset, tilaus saapui siellä oli vain hampurilainen ei ranskalaisia, vien koiran ulos pari minuuttia myöhemmin, kun tulen hissiin niin hissin lattialla on käytetty ketsuppi ja kun astun kerrostalosta ulos niin suoraan oven edessä on syödyt ranskalaiset, ilmoitin tästä burger kingille sain rahat takaisin, ilmoitin myös woltille mutta hetki tämän jälkeen wolt poisti käyttäjäni ja rahat menivät myös. (Älkää tilatko woltista

1. lokakuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu

Onko tämä sinun yrityksesi?

Aktivoi profiilisi voidaksesi käyttää Trustpilotin ilmaisia yritystyökaluja, ja pääse lähemmäs asiakkaitasi.

Hanki ilmainen tili

Trustpilot-kokemus

Kuka tahansa voi kirjoittaa Trustpilot-arvostelun. Arvostelun kirjoittajalla on oikeus muokata tai poistaa niitä milloin tahansa, ja ne näkyvät niin kauan kuin tili on aktiivinen.

Yritykset voivat pyytää arvosteluja automaattisten kutsujen kautta. Varmennetuksi merkityt arvostelut kertovat aidoista kokemuksista.

Lue lisää muunlaisista arvosteluista.

Käytämme omistautuneita ihmisiä ja älykästä teknologiaa alustamme turvaamiseen. Lue lisää siitä, miten torjumme väärennettyjä arvosteluja.

Tutustu Trustpilotin arviointiprosessiin.

Tästä 8 vinkkiä loistavien arvostelujen kirjoittamiseen.

Varmennus auttaa takaamaan, että Trustpilotissa lukemasi arvostelut ovat todellisten henkilöiden kirjoittamia.

Kannustimien tarjoaminen arvosteluille tai arvostelujen pyytäminen valikoivasti voi vääristää TrustScore-tulosta, mikä on sääntöjemme vastaista.

Tutustu tarkemmin