Emme tarkista arvosteluissa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä, sillä arvostelut ovat arvostelijoiden omia mielipiteitä. Arvostelu voi kuitenkin saada Varmennettu-merkinnän, jos pystymme todentamaan, että arvostelun kirjoittaja on asioinut yrityksen kanssa. Lue lisää

Alustan luotettavuuden varmistamiseksi kaikkien arvostelujen – varmennettujen ja varmentamattomien – on läpäistävä automaattinen seulonta, joka on käynnissä kellon ympäri. Järjestelmä tunnistaa ja poistaa ohjeistustemme vastaisen sisällön – myös arvostelut, jotka eivät perustu aitoon asiointiin. Tiedostamme, että asiattomia arvosteluja saattaa tästä huolimatta päästä läpi. Voit tehdä meille ilmoituksen mistä tahansa arvostelusta, jonka uskot jääneen meiltä huomaamatta. Lue lisää

Arvostelun yhteenveto

Luotu tekoälyllä viimeaikaisten arvostelujen perusteella

Arvioitaessa 50 arviota, useimmat arvostelijat olivat tyytymättömiä kokonaisuuteen. Kuluttajat ovat kokeneet erittäin pitkiä viivästyksiä tilaustensa toimituksissa, ja monet asiakkaat kertovat odottaneensa kuukausia ilman, että tilattuja tuotteita on kuulunut perille. Asiakkaat ovat myös todella turhautuneet siihen, että lähetettyihin viesteihin ja tiedusteluihin ei vastata lainkaan tai vastaukset viipyvät kohtuuttoman kauan. Monissa arvioissa tuodaan selvästi esille, että vastaanotetut laitteet ovat olleet viallisia tai ne ovat lakanneet toimimasta aivan liian nopeasti. Osa arvostelijoista oli tyytyväisiä, sillä heidän mielestään laadukkaat kuulokkeet pysyvät erinomaisesti korvissa myös urheillessa ja kovassa aktiivisessa käytössä. Joidenkin kuluttajien myönteisen kokemuksen mukaan tilaukset saapuivat myös perille yllättävän nopeasti ja täysin odotusten mukaisesti.

Useimmin mainitut

Product

Ihmiset raportoivat ristiriitaisia kokemuksia tuotteesta, sillä vaikka osa kuluttajista kehuu kuulokkeiden... Näytä lisää

Quality

Asiakkaat kokevat ristiriitaisia tuntemuksia laadusta, sillä osa kuluttajista kehuu tuotteiden hyvää... Näytä lisää

Order

Asiakkaat huomaavat ristiriitaisia kokemuksia tilauksesta, sillä vaikka jotkut saivat tuotteensa nopeasti... Näytä lisää

Response time

Arvioijat korostavat suurta tyytymättömyyttä ja turhautumista vastausaikasta, sillä kuluttajat ovat... Näytä lisää

Delivery service

Arvioijat mainitsevat ristiriitaista palautetta kuljetuspalveluista, sillä jotkut kuluttajat saivat... Näytä lisää

Tämän yhteenvedon taustalla olevat arvostelut

Saanut 3/5 tähteä

Kuulokkeet ovat hyvät niin kauan kun toimii. Tinnymate 2 latauskotelot toimii vielä kolmen vuoden jälkeen hyvin, kuulokkeiden kuuntelu aika en löydä n. 1 h. Joysport kotelot lakkaavat toimimasta n. 2... Näytä lisää

Saanut 3/5 tähteä

Olen tilannut useita kertoja. Tuote (TinyS-kuulokkeet) on ihan loistava, toimitusaika aivan kohtuuton, tällä hetkellä odottelen kolme viikkoa sitten tekemäni tilauksen toimitusta. Yhden kerran kohdall... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Sähköpostiin, instakommentteihin ei mitään vastausta. Verkkosivulla vastaa botti. Monta. Viikkoa yrittänyt kysyä virheellisen toimituksen perään, ei mitään reagointia. Nyt viikon käytön jälkeen myös t... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Olen tilannut Joy:n älysormuksen 14.9.2025 eikä sormus ole vieläkään saapunut. Mitään viivästys viestiä en heiltä saanut, vaan olen kahteen kertaan itse tilauksen perään kysellyt. Nyt tuote muka ma... Näytä lisää


Yrityksen tiedot


Yhteystiedot

2,3

Välttävä

TrustScore 2.5/5 tähteä

68 arvostelua

5 tähteä
4 tähteä
3 tähteä
2 tähteä
1 tähti

Ei ole aiemmin pyytänyt arvosteluja

Tämä yritys ei ole pyytänyt asiakkailtaan arvosteluja, joten arvostelut eivät välttämättä anna kattavaa kokonaiskuvaa

Kuinka tämä yritys käyttää Trustpilotia

Tutustu arvostelujen ja arvosanojen lähteisiin, pisteytykseen ja moderointiin.

2,3

Kaikki arvostelut

(68)

46 arvostelua kuluneen 12 kuukauden aikana

Kirjoita arvostelu
Yritykset eivät saa tarjota kannustimia tai maksaa arvostelujen piilottamisesta Trustpilotissa. Arvostelut ovat yksittäisten käyttäjien mielipiteitä, eivät Trustpilotin. Lue lisää

Saanut 1/5 tähteä

Ongelmia tuotteen toimittamisessa

Tilasin Sportbuds - kuulokkeet yli kuukausi sitten. Tuotteelle luvattiin kahden viikon toimitusaika. Kahden viikon jälkeen laitoin sähköpostia, että missä kuulokkeet. Minulle vastattiin, että varasto on tyhjä ja toimittavat tuotteen mahdollisimman pian. Nyt on kulunut yli kuukausi, eivätkä kuulokkeet ole vieläkään saapuneet. Nettisivuilla luvataan näköjään edelleen tälle tuotteelle 5-7 arkipäivän toimitusaika. En tilaisi uudestaan.

1. toukokuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

En kyllä toiste tilaisi tuolta mitään

En kyllä toiste tilaisi tuolta mitään, juuri olemattoman asiakaspalvelun takia. Pääasialliseksi yhteydenottokanavaksi ilmoitetaan sähköposti, jota luetaan ehkä kerran kuukaudessa. Jouduin jopa kaivamaan esiin somesta yrityksen johtohenkilön, ja laittamaan hänelle yksityisviestin sekä Instassa että LinkedInissä, että voisiko yrityksestä joku vastata kysymykseeni. Vaikka ilmoitettu aspa-kanava on sähköposti, saa heidät parhaiten reagoimaan kommentoimalla Facen mainosta, jolloin ottavat yhteyttä Messengerillä. Meileihin vastataan, että oletko jo saanut asiasi hoidettua jonkin toisen kanavan kautta, mutta asia ei siis edisty, kun kukaan ei lue sitä alkuperäistä viestiä, missä kerrotaan syy yhteydenottoon. Ihan todella omistuista toimintaa.

8. elokuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 2/5 tähteä

Joy Planet Finland

Tällä firmalla eli Joy Planet Finlandilla on aivan sysipa*ka asiakaspalvelul Huijasi 4 kertaa että tuote on tulossa aina aivan satavarmasti seuraavalla viikolla varastoon, kun olikin täysin odottamaton virhe kuriiripalveluissa ja lopulta kun sanoin viimeisen pvmn tai rahat takaisin, niin suostuin sitten kuulokkeiden värinvaihtoon, jotta sain tuotteeni 2 kuukautta tilauksen jälkeen. Asiakaspalvelu, jolle sanoin muutaman lupauksen jälkeen, että ylipositiivinen viestintätyyli ja emojit 🤩☺️💚”- ärsyttää ja en tässä tilanteessa enää sitä halua viestittelyyn, kun lähes kaksi kuukautta olen pakettiani odottanut, niin jatkui ja vaikutti erittäin epäammattimaiselle kettuilulle. En millään voi suositella tätä yritystä, eikä kuullokkeet eroa alle kahdenkympin halpiskuullokkeista. Eivät todellakaan ole laadukkaat, ei kannata tuhlata rahoja.

10. toukokuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 2/5 tähteä

Joy Tiny S -kuulokkeet

Ostin alkuvuodesta 2024 Tiny S -kuulokkeet. Ehdin olla jo iloinen kun vihdoinkin löytyi tarpeeksi pienet kuulokkeet omiin korviin. Kuitenkin heti alkumetreiltä asti toinen kuuloke temppuili kunnes lakkasi toimimasta kokonaan. Reklamoin tuotteen. Valitettavasti vaan asiakaspalvelu on aika olematonta.
Asiakaspalvelu vastaa keskimäärin kerran kuussa useiden sähköpostien jälkeen sydämiä ja hymiöitä täynnä olevilla viesteillä (mikä tuntuu jo kettuilulta). Itsellä lopulta parin kuukauden jälkeen tuli ilmoitus, että olisi lähetetty uudet. Kului taas aikaa ja useampi sähköposti minun puoleltani kunnes kerrottiin, että "huomenna lähtee postiin". Siitä "huomisesta" on kulunut aika tarkkaan kuukausi.
Jos olisi toimivat kuulokkeet ja toimiva asiakaspalvelu olisi tuote varmaan hyvä?

Kuulin, että sama firma kun JoyActor eli sieltä voi lukea lisää arvosteluja

24. marraskuuta 2024
Oma-aloitteinen arvostelu
Näytä arvostelut kaikilla kielillä. (68 arvostelua)

Onko tämä sinun yrityksesi?

Aktivoi profiilisi voidaksesi käyttää Trustpilotin ilmaisia yritystyökaluja, ja pääse lähemmäs asiakkaitasi.

Hanki ilmainen tili

Trustpilot-kokemus

Kuka tahansa voi kirjoittaa Trustpilot-arvostelun. Arvostelun kirjoittajalla on oikeus muokata tai poistaa niitä milloin tahansa, ja ne näkyvät niin kauan kuin tili on aktiivinen.

Käytämme omistautuneita ihmisiä ja älykästä teknologiaa alustamme turvaamiseen. Lue lisää siitä, miten torjumme väärennettyjä arvosteluja.

Tutustu Trustpilotin arviointiprosessiin.

Tästä 8 vinkkiä loistavien arvostelujen kirjoittamiseen.

Varmennus auttaa takaamaan, että Trustpilotissa lukemasi arvostelut ovat todellisten henkilöiden kirjoittamia.

Kannustimien tarjoaminen arvosteluille tai arvostelujen pyytäminen valikoivasti voi vääristää TrustScore-tulosta, mikä on sääntöjemme vastaista.

Tutustu tarkemmin