Emme tarkista arvosteluissa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä, sillä arvostelut ovat arvostelijoiden omia mielipiteitä. Arvostelu voi kuitenkin saada Varmennettu-merkinnän, jos pystymme todentamaan, että arvostelun kirjoittaja on asioinut yrityksen kanssa. Lue lisää

Alustan luotettavuuden varmistamiseksi kaikkien arvostelujen – varmennettujen ja varmentamattomien – on läpäistävä automaattinen seulonta, joka on käynnissä kellon ympäri. Järjestelmä tunnistaa ja poistaa ohjeistustemme vastaisen sisällön – myös arvostelut, jotka eivät perustu aitoon asiointiin. Tiedostamme, että asiattomia arvosteluja saattaa tästä huolimatta päästä läpi. Voit tehdä meille ilmoituksen mistä tahansa arvostelusta, jonka uskot jääneen meiltä huomaamatta. Lue lisää

Arvostelun yhteenveto

Luotu tekoälyllä viimeaikaisten arvostelujen perusteella

Arvioitaessa 50 arviota, useimmat arvostelijat olivat tyytymättömiä kokonaisuuteen. Kuluttajat ovat kokeneet erittäin pitkiä viivästyksiä tilaustensa toimituksissa, ja monet asiakkaat kertovat odottaneensa kuukausia ilman, että tilattuja tuotteita on kuulunut perille. Asiakkaat ovat myös todella turhautuneet siihen, että lähetettyihin viesteihin ja tiedusteluihin ei vastata lainkaan tai vastaukset viipyvät kohtuuttoman kauan. Monissa arvioissa tuodaan selvästi esille, että vastaanotetut laitteet ovat olleet viallisia tai ne ovat lakanneet toimimasta aivan liian nopeasti. Osa arvostelijoista oli tyytyväisiä, sillä heidän mielestään laadukkaat kuulokkeet pysyvät erinomaisesti korvissa myös urheillessa ja kovassa aktiivisessa käytössä. Joidenkin kuluttajien myönteisen kokemuksen mukaan tilaukset saapuivat myös perille yllättävän nopeasti ja täysin odotusten mukaisesti.

Useimmin mainitut

Product

Ihmiset raportoivat ristiriitaisia kokemuksia tuotteesta, sillä vaikka osa kuluttajista kehuu kuulokkeiden... Näytä lisää

Quality

Asiakkaat kokevat ristiriitaisia tuntemuksia laadusta, sillä osa kuluttajista kehuu tuotteiden hyvää... Näytä lisää

Order

Asiakkaat huomaavat ristiriitaisia kokemuksia tilauksesta, sillä vaikka jotkut saivat tuotteensa nopeasti... Näytä lisää

Response time

Arvioijat korostavat suurta tyytymättömyyttä ja turhautumista vastausaikasta, sillä kuluttajat ovat... Näytä lisää

Delivery service

Arvioijat mainitsevat ristiriitaista palautetta kuljetuspalveluista, sillä jotkut kuluttajat saivat... Näytä lisää

Tämän yhteenvedon taustalla olevat arvostelut

Saanut 3/5 tähteä

Kuulokkeet ovat hyvät niin kauan kun toimii. Tinnymate 2 latauskotelot toimii vielä kolmen vuoden jälkeen hyvin, kuulokkeiden kuuntelu aika en löydä n. 1 h. Joysport kotelot lakkaavat toimimasta n. 2... Näytä lisää

Saanut 3/5 tähteä

Olen tilannut useita kertoja. Tuote (TinyS-kuulokkeet) on ihan loistava, toimitusaika aivan kohtuuton, tällä hetkellä odottelen kolme viikkoa sitten tekemäni tilauksen toimitusta. Yhden kerran kohdall... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Sähköpostiin, instakommentteihin ei mitään vastausta. Verkkosivulla vastaa botti. Monta. Viikkoa yrittänyt kysyä virheellisen toimituksen perään, ei mitään reagointia. Nyt viikon käytön jälkeen myös t... Näytä lisää

Saanut 1/5 tähteä

Olen tilannut Joy:n älysormuksen 14.9.2025 eikä sormus ole vieläkään saapunut. Mitään viivästys viestiä en heiltä saanut, vaan olen kahteen kertaan itse tilauksen perään kysellyt. Nyt tuote muka ma... Näytä lisää


Yrityksen tiedot


Yhteystiedot

2,3

Välttävä

TrustScore 2.5/5 tähteä

68 arvostelua

5 tähteä
4 tähteä
3 tähteä
2 tähteä
1 tähti

Ei ole aiemmin pyytänyt arvosteluja

Tämä yritys ei ole pyytänyt asiakkailtaan arvosteluja, joten arvostelut eivät välttämättä anna kattavaa kokonaiskuvaa

Kuinka tämä yritys käyttää Trustpilotia

Tutustu arvostelujen ja arvosanojen lähteisiin, pisteytykseen ja moderointiin.

2,3

Kaikki arvostelut

(68)

46 arvostelua kuluneen 12 kuukauden aikana

Kirjoita arvostelu
Yritykset eivät saa tarjota kannustimia tai maksaa arvostelujen piilottamisesta Trustpilotissa. Arvostelut ovat yksittäisten käyttäjien mielipiteitä, eivät Trustpilotin. Lue lisää

Saanut 1/5 tähteä

Identtisiä älysormuksia löytyy Temusta

Identtisiä älysormuksia löytyy Temusta, jopa sovellus oli sama eikä mainostettu Joy sovellus. Palautustietojen saaminen vaati kolme sähköpostia ja viikon. Nyt odottelen vielä rahojani. Kuulemma käkäsittely varastolla kestää 3 viikkoa ja sen jälkeen vielä 15 päivää, että rahat näkyy tilillä.

13. marraskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Huijausta

Huijausta! Ratsastaa aiemmin menestyneen Joyactorin suosiolla ja itsekin hyväuskoisena tilasin täältä, sotkien tämän firman toiseen, vuosien takaiseen hyvään kokemukseen - nyt tilaus (älysormus) ollut matkalla 1,5 kuukautta, asiakaspalvelusta toistuvia katteettomia lupauksia ja tilanteen pitkittämistä/viivyttämistä enkä enää usko, että tuote tulee lainkaan.

7. marraskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 5/5 tähteä

Discover Joy

Discover Joy – Finnish Quality in Every Note!

I’m thrilled with my Joy earbuds! Charging and setup were effortless, and the sound quality is simply impressive. Their sleek, compact design fits perfectly and stays comfortable without pressing on sensitive ears.

Rain? Not yet tested – but autumn is here, and I’m ready to let Joy shine in any weather. If you’re looking for stylish, reliable, and truly Finnish earbuds, I can wholeheartedly recommend Joy. They don’t just play music – they bring happiness to your ears!
Löydä ilo – suomalaista laatua jokaisessa mielessä!

Olen innoissani Joy-kuulokkeistani! Lataus ja asennus sujuivat vaivattomasti, ja äänenlaatu on yksinkertaisesti vaikuttava. Niiden tyylikäs, kompakti muotoilu istuu täydellisesti ja pysyy mukavana painamatta herkkiä korvia.

Sade? Ei vielä testattu – mutta syksy on täällä ja olen valmis antamaan Joyn loistaa säällä kuin säällä. Jos etsit tyylikkäitä, luotettavia ja aidosti suomalaisia ​​kuulokkeita, voin lämpimästi suositella Joyta. Ne eivät vain soita musiikkia – ne tuovat onnea korvillesi!

3. marraskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 5/5 tähteä

10+ JOY yrityksen palvelulle

ostin jo toiset JOY korvanapit - Edelliset TinyS nämä valkoiset Koru sarjaa. Pysyvät korvissani hyvin ja äänentoisto myös kiitettävä. JOY on turvallinen valinta, siellä on suomalainen palvelu ja poikkeuksellisen hyvät takuuehdot.

25. lokakuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 4/5 tähteä

Äänenlaatu hyvä

Äänenlaatu on ollut hyvä ja soviteosien ansiosta kuulokkeet ovat pysyneet päässä myös lenkkeillessä.

Asiakaspalvelussa oli pientä viivettä, mutta asia hoitui.

21. lokakuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Olisinpa lukenut arvosteluja täältä ensin

Tein tilauksen 1.9. ja maksoin sen samalla. Tilausta ei ole toimitettu. Kerran on viestiin vastattu asiakaspalvelusta että odota vielä pari viikkoa, tuotteen suosio yllätti ja siksi kesti. En usko että kuulokkeita ikinä toimitetaan joten yritän saada rahat takaisin.
Olisinpa lukenut täältä arvostelut ensin niin olisin välttänyt tämän.

17. lokakuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Tuote ok, asiakaspalvelu ei

Kuulokkeet ovat olleet ihan perushyvät ja ennen kaikkea ainoat löytämäni, jotka sopivat hyvin pienille korvilleni. Itse tuotteesta minulla ei sinällään olekaan jurputtamisen aihetta.

Toimitus pari vuotta sitten (2023) kesti ja kesti. Luvatut toimitusajat paukkuivat reilusti ja jatkuvasti oli juuri jokin ongelma jonkin komponentin tai muun asian kanssa, eikä kuulokkeita vaan mitenkään saatu meille tilaajille. Hirveän pitkän odotuksen jälkeen kuulokkeet kotiutuivat.

Sitten jokin osa rikkoutui vuotta myöhemmin. Takuuvaihto toimi hyvin. Noin vuotta myöhemmin tästä (2025) tuli uutta häikkää. Samalla tarjoutui mahdollisuus päivittää uudempaan malliin. Tartuin tähän sitten. Nämä kuulokkeet eivät toimineet oikeastaan lainkaan oikein, vaan saattoivat alkaa yllättäen nostaa äänenvoimakkuutta itsekseen kummassa tahansa kuulokkeessa, mikä oli hyvin epämiellyttävä kokemus. Reklamoin asiasta ja totesin, että eipäs tästä nyt kyllä tule oikein mitään. He ottivat kuulokkeet huoltoon, jonka arvioitu kesto oli 2-4 viikkoa. Seitsemän viikon kuluttua laitoin mailia ja kysyin, että missäs me mahdetaan mennä kun ei ole teistä kuulunut mitään. Nyt kuulemma juuri tuli valmista kätevästi samana päivänä kun satuin asiasta kysymään, joten postittavat kuulokkeet minulle. Tästä on taas aikaa nyt kaksi viikkoa eikä tuotetta ole näkynyt yhtään missään. Jälleen mailissa roikun ja kyselen (kaksi päivää sitten), että missähän ne kuulokkeeni ovat, olen nyt ollut tämän kätevän takuuhuollon takia ilman kuulokkeitani 9 (!) viikkoa ja edelleen odottelen, että jos vaivautuisivat asian hoitamaan.

Seuraavan kerran kun kuulokkeet pitää uusia, luovutan tämän puljun suhteen. Olisin kovasti halunnut pitää heistä, koska kyllin pieniä nappikuulokkeita ei vaan ole missään muualla kävellyt vastaan. Tämä on ollut niin luokatonta sähellystä alusta loppuun, eikä firman linjaukset aspan, huollon ja toimitusten suhteen ole valitettavasti useammassa vuodessa muuttuneet yhtään mihinkään.

7. lokakuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Aivan pelkkää koijausta koko homma

Aivan pelkkää koijausta koko homma. Sähköposti tursuaa toinen toistaa kovemmista tarjouksista ja toimitusajoiksi luvataan muutama hassu päivä. Todellisuudessa kuulokkeita ei näy ja asiakaspalvelu lopettaa vastaamisen yhden viestin jälkeen. Minulle luvattiin rahat takaisin ja varoiteltiin että palautus saattaa viedä jopa 10 arkipäivää. Nyt on kulunut yli 20 ja rahoja ei näy.

2. syyskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Ei näy kuulokkeita tai rahojani

Tilasin kuulokkeet 6.8 ja vieläkään ei ole tullut niitä, nyt ei vastata enään edes viesteihin, en voi suositella. Halusin purkaa kaupat koska ei ole kuulunut kuulokkeita ja ostin jo uudet ja ei enään vastata, luokatonta asiakaspalvelua!

18. syyskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 5/5 tähteä

Voin suositella.

Tilasin TinyS-kuulokkeet pari viikkoa sitten ja olen ollut todella tyytyväinen. Äänenlaatu on selkeä ja basso yllättävän hyvä näin pienissä kuulokkeissa. Myös istuvuus on mukava pidemmässäkin käytössä. Akku voisi kestää aavistuksen pidempään, mutta kokonaisuutena hinta–laatusuhde on erinomainen. Voin suositella.

17. syyskuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Antaisin nolla tähteä jos voisin.

Tilasin keväällä alennuksesta Joyn sivuilta kuulokkeet, mutta en koskaan saanut niitä.

Asiakaspalvelusta seliteltiin yllättävää tilausruuhkaa ja lupasin odotella jonkin aikaa. Tilauksesta ei kuitenkaan kuulunut mitään ja kyselin pari kolme kertaa sen perään. Lopulta kesäkuussa kyllästyin koko touhuun, peruin kaupan ja pyysin rahat takaisin, jotka sain kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut kokonaan uuden reklamaation ja uhkasin viedä asian kuluttajansuojaan.

Viimeisen viestini/reklamaationi jälkeen en saanut heiltä minkäänlaista vastausta, mutta rahani ilmestyivät takaisin tililleni alle viikon sisään.

Antaisin nolla tähteä jos voisin ja harmittaa etten tajunnut aiemmin lukea muiden arvosteluja yrityksestä, vaikka usein niin teenkin.

Generate happy vibes. :))))))))))) (<- huom. vahva sarkasmi.)

21. huhtikuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Ei ole enää sattumaa

Ei ole enää sattumaa, että jokaiset tilatut kuulokkeet ovat sökönä suoraan paketista, tai hajoavat heti käytössä. Kumiset sovitteet eriparisia ja valmiiksi rikki. Sen kaksi euroa voisi maksaa, mitä nämä maksavat ennen brändäämistä itselle. Ei ikinä enää.

3. heinäkuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 2/5 tähteä

Tilaaminen oli helppoa, mutta tuotetta ei toimiteta

Tilaaminen oli helppoa. Ongelma vain on, ettei tuotetta ole edelleenkään toimitettu, vaikka sivustolla ilmoitettu toimitusaika on 3-10 päivää. Tilauksesta on nyt kuukausi. Mitään infoa viivästyneestä toimituksesta ei myöskään lähetetä asiakkaalle, vaan itse joutuu tiedustelemaan.

7. kesäkuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 2/5 tähteä

aluksi kuulokkeet toimivat hyvin

aluksi kuulokkeet toimivat hyvin, kunnes joku asia alkaa vaan pätkimään, joskus toinen kuuloke, joskus joku musiikki kaikkea semmosta, sitten vaa yhtäkkiii lopettaa toimimisen, oli nää ihan kivat ku toimi, akku on kyllä aika lyhyt

1. heinäkuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu
Saanut 1/5 tähteä

Välttäkää tämän yrityksen tuotteita

Ainoa hyvä asia on kuulokkeiden koko. Kuulokkeiden laadusta ja asiakaspalvelusta nolla tähteä. Olen kahden vuoden aikana tilannut kahdet kuulokkeet, yhdet itselle ja toiset lapselleni. Molempien kuulokkeet on vaihdettu kahteen kertaan ja vieläkään meillä ei ole toimivia kuulokkeita, mutta en jaksa enää taistella, joten kärsin rahallisen tappion. Asiakaspalvelu on järkyttävän huonoa. Ensin vastaamisessa kestää iäisyys. Usein asiakaspalvelija ei lue viestiä kunnolla, joten vastaukset on mitä sattuu. Ensimmäiset vastaukset ovat aina pitkiä kopioituja tekstejä, missä ratkaisu asiaan kuin asiaan on kuulokkeiden putsaus ja resetointi, vaikka olet jo kertonut resetoineesi monta kertaa. Olen myös hankkinut heidän virtapankin, missä ei valot toimi, eli en tiedä koska se on ladannut täyteen ja koska siitä on virta loppu. Älkää hyvät ihmiset ostako tältä yritykseltä mitään tuotetta, ellette halua päätyä asiakaspalveluhelvettiin. Siihen lienee syynsä, että yritykselle ei ole puhelinnumeroa ollenkaan. Kuten muutkin ovat kirjoittaneet, asiakaspalvelu ei vastaa ennen kuin heitä arvostelee somessa, vastaukset ovat ärsyttäviä hymiöiden täytteisiä kopioituja tekstejä, ja tuotteet ovat sekundaa. Ikinä ette saa rahojanne takaisin ja käteen jää laite, mikä ei toimi.

4. kesäkuuta 2025
Oma-aloitteinen arvostelu

Onko tämä sinun yrityksesi?

Aktivoi profiilisi voidaksesi käyttää Trustpilotin ilmaisia yritystyökaluja, ja pääse lähemmäs asiakkaitasi.

Hanki ilmainen tili

Trustpilot-kokemus

Kuka tahansa voi kirjoittaa Trustpilot-arvostelun. Arvostelun kirjoittajalla on oikeus muokata tai poistaa niitä milloin tahansa, ja ne näkyvät niin kauan kuin tili on aktiivinen.

Käytämme omistautuneita ihmisiä ja älykästä teknologiaa alustamme turvaamiseen. Lue lisää siitä, miten torjumme väärennettyjä arvosteluja.

Tutustu Trustpilotin arviointiprosessiin.

Tästä 8 vinkkiä loistavien arvostelujen kirjoittamiseen.

Varmennus auttaa takaamaan, että Trustpilotissa lukemasi arvostelut ovat todellisten henkilöiden kirjoittamia.

Kannustimien tarjoaminen arvosteluille tai arvostelujen pyytäminen valikoivasti voi vääristää TrustScore-tulosta, mikä on sääntöjemme vastaista.

Tutustu tarkemmin